sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Terveyskeskuksissa jatkuva lääkäripula

Sunnuntai-Hesarissa, työelämä-sivuilla oli mielenkiintoinen kirjoitus otsikolla: "Lääkäri, miksi terveyskeskus ei kelpaa?" Vastaus kiteytyy HS:n jutun perusteella kolmeen kohtaan: yleislääkärin työnkuva on muuttunut laajemmaksi, haastavammaksi ja kiireiseksi, kun potilaat ovat moniongelmaisia. Terveyskeskuslääkärin työajasta ainakin kolmasosa kuluu muuhun kuin potilasvastaanottoihin, muun muassa "papereiden pyörittelyyn" ja tilastointeihin. Kolmanneksi lääkärit joutuvat tehtailemaan käsittämättömille tahoille lääkärintodistuksia.

- Eräs kunta vaati lääkärintodistusta siitä, että lapsi pelkää karhua, jutussa kerrotaan.

Moni kandi kokee haastavana myös sen, että päivystystyössä he joutuvat ottamaan liian ison vastuun, kun kokeneelta kollegalta ei löydy aikaa ja tukea.

Lääkäreitä Suomessa valmistuu tarpeeksi, mutta ne ohjautuvat epätasaisesti. Jutun mukaan 15 viime vuoden aikana erikoissairaanhoidon piiriin on tullut lisää 3 000 lääkäriä, yksityiseen- ja työterveyshuoltoon 1000 lääkäriä. Perusterveydenhuoltoon korkeintaan kymmeniä.

Näin tuntematta asiaa tarkemmin vaikuttaa siltä, että julkista terveydenhuoltoa (terveyskeskuksien osalta) ei osata johtaa. Jos aikaa kuluu noin paljon muuhun kuin potilaiden vastaanottoon, on asiat pahasti pielessä.

Miten julkisesta terveydenhuollosta saataisiin houkutteleva niin lääkäreille kuin potilaille? Kannattaisiko koko julkinen terveydenhuolto lakkauttaa ja siirtyä maksusitoumuksiin yksityisille lääkäriasemille?

Vaikuttaa nimittäin siltä, että julkinen puoli ei houkuta myöskään asiakkaita.

MTV3 uutisoi vuoden alussa seuraavasti: Lähes jokainen pääkaupunkiseudun syntymätön lapsi on jo vakuutettu. 

Kun olen puhunut aiheesta perheellisten ystävieni kanssa, vakuutuksen valinneet ovat sanoneet syyksi sen, että haluavat päästä lääkärille heti jonottamatta. Lisäksi yksityisellä saa heidän mielestään parempaa hoitoa ja esimerkiksi labrat valmistuvat nopeammin. Mutta eikö tuon kaiken pitäisi toimia samalla tavalla myös kunnallisella puolella? Vaan ei toimi, jos ei ole lääkäreitä ja jos toiminta on noin tehotonta kuin HS:n jutussa sanotaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti