Kuluneen kuukauden ajan mediassa on puitu ahkeraan julkisen terveydenhuollon tilaa. Siis sitä, että homma ei toimi. Näin tulkitaan, koska yhä useampi valitsee yksityisen lääkäriaseman palvelut julkisten sijaan. On syntynyt niin sanotusti luottamuspula verovaroin kustannettua terveyskeskus toimintaa kohtaan.
Vastikään aiheeseen otti kantaa myös THL:n pääjohtaja Pekka Puska (Linkki HS:n juttuun). Hän väläytti jopa niin radikaalia keinoa kuin yksityislääkärikäyntien Kela-korvausten poistamista. Jutussa Puska painottaa, että julkinen terveydenhuolto on saatava toimimaan ja sitä tarvitaan.
Puskan, kuten monen muunkin aiheesta viime aikoina avautuneen pelkona on terveydenhuollon eriarvoistuminen ja kansan kahtiajakautuminen niin, että vähävaraiset jonottavat kunnalliselle jopa kuukausia saadakseen hoitoa, ja ne joilla on hilloa, menevät yksityiselle ja hoitavat ongelmansa sutjakkaan.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty maalaili HS:n toisessa artikkelissa (Linkki tässä) uhkakuvaa, jossa osa väestöstä voisi pian jopa kieltäytyä maksamasta veroja, koska se ei edes käytä verovaroin kustannettua julkista terveydenhuoltoa. Alla Rädyn suora sitaatti aiheesta.
- "On huolestuttavaa, jos suuri osa kansasta ei käytä julkista palvelua eikä opeta lapsiaan käyttämään niitä. Pitkällä tähtäimellä julkisen terveydenhuollon käyttöhalukkuus korreloi verojenmaksuhalukkuuteen. Mutta pidän tärkeänä, että meillä on molemmat: yksityinen ja julkinen palvelu".
Puskan kommenttiin liittyen mietin, vähentäisikö Kela-korvausten poisto yksityisten lääkäriasemien käyttöä? Tuskin. Tai no, se riippuu siitä, miten vakuutusyhtiöt reagoisivat asiaan. Ja toisaalta, jos esimerkiksi minä saisin syöpädiagnoosin ja vaihtoehtoina olisi kuukausien jono julkiseen hoitoon, tai hoidon aloittaminen välittömästi omakustanteisesti yksityisellä, ei minun tarvitsisi asiaa kauaa punnita.
Rädyn huoli taas ei älyttömyydessäänkään ole ihan tuulesta temmattua, sillä suuri osa työtätekevistä saa terveyspalvelunsa työnantajalta. Toinen suuri ryhmä on lapsiperheet, joista suurimmassa osassa (pääkaupunkiseudulla) lapset ovat vakuutettuja sairauden varalta, mikä tarkoittaa sitä, että lapset viedään yhdeksässä tapauksessa kymmenestä yksityiselle.
Olen pyöritellyt tätä aihetta mielessäni jo useita viikkoja kykenemättä tuomaan mitään omaa avausta aiheeseen. Vähän tekisi mieli heilutella taas maksusitoumus optiota. Siis niin, että verovaroista kustannettaisiin kansalaisten hoito, jonka voisi hakea mistä haluaa kunnan maksusitoumusta vastaan.
Jos asia olisi näin helposti ratkaistavissa, se olisi varmaan jo ratkaistu.
Oikeastaan ensin pitäisi määritellä, mitä julkinen terveydenhuolto on nyt ja millaista sen pitäisi oikeasti olla kelvatakseen kansalaisille.
Yllä asia on hyvin sanottu: Jos asia olisi yksinkertainen, oli se varmasti jo ratkaistu. Ei ole helppo ongelma, mutta mikäli sitä ei jotenkin järkevällä tavalla ratkaista, voi koko julkinen terveydenhuolto rapautua todella pahasti ja nopealla aikataululla. Ja siitä onkin sitten aika paljon lisäseurauksia, koska uskallan väittää, että moni ”tyytyväinen veronmaksaja” maksaa veronsa juuri toimivan terveydenhuollon takia. Jos kuitenkin käytetään pääasiassa yksityisiä palveluita niin monista varmaan tuntuu, että mitä sitten verorahoilleen saa vastineeksi. Eipä juuri mitään. Ongelma ei onneksi ole vielä levinnyt erikoissairaanhoitoon samalla laajuudella, harva syöpädiagnoosin saanut kuitenkaan hoidattaa syöpäänsä yksityisellä, siihen kun ei tavallisen kuolevaisen hillot välttämättä edes riitä (perus flunssa ym. käynneissä puhutaan yksityisellä kuitenkin ihan eri tason summista kuin kokonaisissa syöpähoidoissa) ja osaamistakin tuntuu löytyvän julkiselta puolelta erikoissairaanhoidossa eri mittakaavassa kuin, jos vertaa hoidon tasoa terveyskeskuksessa versus yksityisellä.
VastaaPoistaItse olen aina halunnut uskoa, että julkinen terveydenhuoltomme on tasokasta ja hyvää ja saatavuuskin olisi edes kohtuullista. Edelleen olen monessa asiassa tästä samaa mieltä, mutta huomaan myös oman asenteeni muuttuneen melkoisesti viime vuosien aikana. Asenteeni on muuttunut niin huonojen kokemuksieni mutta myös mielikuvien ja muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden myötä, joilla ei sinänsä ole välttämättä mitään suurta todellisuuspohjaa.
Itse käytän oikeastaan kokonaan yksityisiä lääkäripalveluja, vain neuvolassa käyn julkisella puolella. Neuvolaseurannasta (nimenomaan terveydenhoitaja-/kätilökäynnit) minulla on hyvä ja osaava kuva, menen sinne mielelläni. Mutta raskausaikaan kuuluvat lääkäritutkimukset neuvolassa eivät ole kyllä minussa herättäneet mitään suurta luottamusta. Mielestäni lääkärit eivät ole olleet erityisen päteviä tai muutenkaan asiaan vihkiytyneitä. Eivät siis mitään verrattuna synnytyssairaaloihin, joiden toiminnasta minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa.
Viimeaikoina olen seurannut myös läheltä lähipiiriini kuuluvan henkilön erikoissairaanhoitoa, joka tehtiin käytännössä kokonaan julkisen terveydenhuollon piirissä. Asiasta voisin kirjoittaa vaikka romaanin. Päällimmäisenä ongelmana koin järjestelmän jäykkyyden: potilaalle/heidän omaisilleen ei jää juurikaan mahdollisuuksia kommunikoida hoitotoimenpiteistä tai päätöksistä lääkärin/hoitohenkilökunnan kanssa. Aina on puhelimessa jokin vieras ihminen, joka lukaisee sairauskertomukset läpi ja kommentoi lähinnä mutu-tuntumalla miten asiat menevät/ovat menneet. Omalääkärisysteemi ei toimi ja tuntuu että vastuu luisuu tahoille, joita ei tunnu olevan olemassa. Mikäli haluat saada tietoa asioista, niitä on nyhdettävä tai revittävä väkisin. Mitä se sellainen palvelu oikein on? Samaisessa tapauksessa kävimme kaksi kertaa yksityisellä lääkäriasemalla huippuasiantuntijan luona keskustelemassa (lääkäri oli muuten HUSin entinen ylilääkäri) ja näiden kahden käynnin aikana saimme tietää kaiken sen, mikä mieltä askarrutti. Se oli jotenkin uskomatonta ja niiden käyntien jälkeen ajattelin, että jos olisi varaa niin hoidattaisin kaiken aina yksityisellä.
Terveyskeskus-dilemmaan palatakseni en yhtään ihmettele miksi lääkäriasia on siellä niin retuperällä: Tulijoita lääkärinvakansseihin ei ole. Lääkäreitä on liian vähän ja terveyskeskuslääkäreiksi päätyy sitten ne, jotka suostuvat sinne tulemaan. Mikä se sellainen motivaatio oikein on? Mitä siis voi odottaa hoidon tasostakaan, jos suhtautuminen on tämä. Ja tämä suhtautuminen näkyy kyllä hoidon laadussa, tai ainakin on näkynyt kohdallani/lapseni kohdalla, niinä harvoina kertoina kun terveyskeskuspalveluita olen käyttänyt.